Halusin tulla kertomaan lyhykäisyydessään menneestä vuodesta. Aiemmin oon tehnyt postauksen jossa on suurimmaksi osaksi vain kuvia mutta miun tietokone sanoi sopimuksensa irti jo muutamia kuukausia sitten ja kesällä saatu uus puhelin on toiminu tietokoneena jo tosi kauan joten en nyt jaksa laitella mitään kuvia. Ehkä tää teksti tällä kertaa kertoo enemmän.
Alkuvuodesta täytin 18, joten elämääni astui suuri vastuu enkä todellakaan ole osannut tehdä sitä eli ottaa vastuuta omista asioistani, oon vieläkin ihan lapsi. Porukka juhlii täysi-ikäistymistä yleensä aika railakkaasti mutta mie päätin olla selvinpäin. Yritin jotenkin käydä koulussa, tehdä näyttöä yms, mutta jo hyvissä ajoin ennen kesäloman alkua sain kuulla että en tulisi pääsemään ensimmäistä vuotta läpi. Miulle annettiin kolme vaihtoehtoa.
1. Kesäloman jälkeen alottaisin suoraan tekemään 1.vuoden näyttöä ilman apuja, jos saisin sen läpi jatkaisin normaalisti muiden mukana.
2. Keskeyttäisin ja etsisin itelleni jotain muuta.
3. Alottaisin kesäloman jälkeen uudelleen ykkösellä uudella asenteella ja selvittäisin sen läpi.
Tottakai valitsin kolmosen, itsestäänselvyys! '' Kyllä mie siihen pystyn, tuun kesälomalta elämäni voimissani ja levänneenä! ''
No, toisin kävi. Ihan kesäkuun alussa tämän hetkinen ex poikaystäväni muutti miun luokse Heinolaan. Vihdoin meillä oli yhteinen koti ja kaikki niin hyvin ... olin saanut kesätöitä Heinolan Abc:ltä ja niin sai lopulta hänkin (oi mikä onni, sama työpaikkakin!)
Menin innolla kesätöihin! Muutamat päivät menikin tosi hyvin. En viitsi kirjoittaa tänne paljoakaan koko paikasta mutta ilmapiiri yms tekijät väsytti miut ihan todella. En oo ikinä koskaan ollut niin väsyny. Ne muutamat harvat vapaapäivät mitkä sain makasin kotona sisällä ja itkin. Pääsin jopa kerran käymään Parikkalassa koko kesän aikana pariksi päiväksi kun rakas pikkuveli pääsi ripille.
Kävin yhillä festareilla. Lappeenrannan Rakuunarockissa. Olin maailman onnellisin tyttö eturivissä, Stam1na lavalla, vesisade ja hyvät kaverit. Pystyin hetkeksi unohtamaan kaikki. Oli maailman parasta jutella jätkille loppuillasta kun niillä kerrankin oli aikaa, rakastan teitä, oikeesti.
Avoliiton todelliset haasteet paljastui. Huomasin olevani todella väsynyt, itseinhoinen, miksi sitä kutsutaan, ei ei kai näin iloselle ja positiiviselle ihmiselle voisi mitään masennusta tulla, unohdin koko asian...
Olin kesän jälkeen aivan loppu. Yritin tsempata itseäni koulussa, pystyisin tähän. Mitä kävikään? En pystynyt pitämään kauaa väsymystäni sisällä ja se alkoi näkymään tunneilla. Keskittymisongelmia, unohduksia, lintsaamista ...
Ei ne opettajat jaksa kauaa tollasta katella, kyllä mie sen tiiän.
Miulle ehdotettiin että voisin lähteä Lahteen Pulssi työpajakouluun miettimään, mitä tosissani halusin. Tyrmäsin ajatuksen heti, minähän en minnekkään erityisluokille mene! Päätin kuitenkin käydä tutustumassa paikkaan. Ne halus haastatella minuu. Ne kysy: '' Riikka, miten sie jaksat tällä hetkellä '' En pystynyt enää vaan aloin itkemään, annoin tulla ihan kaiken. Tajusin että hei, joku oikeesti kysy miulta miten mie jaksan !?
Kerroin kaiken: En tiedä mitä haluisin opiskella, en tiedä mikä miusta tulee isona, en tiedä pystynkö mie keskittymään mihinkään, itken koko ajan, oon väsynyt, en vaan enää jaksa, miulla on koti-ikävä, poikaystävän kanssa menee ihan päin helvettiä.
Ne sano, että ne pitää miusta huolen. Jäin sinne. Tutustuin maailman parhaaseen Lauraan ja aloin viihtyä. Pystyin keskittymään! Vaikka en siltikään tiennyt mitä halusin.
Pääsin puhumaan miun asioista ammattilaisen kanssa.
Olin saanut Heinolasta ihan mahtavia ystäviä joiden seurassa todella viihdyin. Aloin unohtaa kesän väsymyksen mutta tuli toinen asia joka alkoi vaivata päätäni. Tahdoin vapauteen.
Syyslomalla päätin että haluan jatkaa elämääni yksin, ilman poikaystävää. En jaksanut enää niitä paniikkisia ja itkuisia puheluita päivisin ja öisin kavereille '' voinko tulla teille yöks, en pysty enää olemaan täällä '' en jaksanut enää mitään, halusin pois !!
Tää loppuvuosi elokuusta joulukuuhun on ollut vielä rankempaa kun kesän ajat. Vielä tänäkin päivänä, juuri tänään, taistelen omasta kodistani, pää hajoaa, väsyttää ...
Mie luulin et voisin alottaa tän vuoden puhtaalta pöydältä, omassa kodissa yksin, keskittyä täysillä kouluun, treenaamiseen, ystäviin ja ennenkaikkea itteeni, saisin oman terveyteni ja pääni kuntoon mutta vielä tilanne näyttää aika pahalta ...
Miks asioita ei vaan voisi tehdä helpoimman kautta, miks kaikki sieltä vaikeimman kautta !? MIKSI !?
Pelottaa palata Heinolaan.
Mutta miulla on uskoa ja toivoa! Tästä vuodesta tulee uskomaton. Alan elää elämääni niinku haluan ilman että kukaan määräilee kenen kanssa saan olla ja mitä saan tehdä ja millanen miun pitää olla. Mie haluan olla just tällänen, miussa ei oo mitään vikaa, kelpaan oikeesti ihmisille jotka miusta välittää, kukaan ei voi sitä muuttaa! Ja, kesäkuntoon 2014, siin on töitä, mut se toteutuu :-) Hankin itelleni töitä, ja kivan kesätyön. Vietän enemmän aikaa ystävieni kanssa, niiden joita on vielä jäljellä, koska kaiken tämän muun päälle mitä oon viimiset puol vuotta käsitellyt sain tietää että oon menettänyt miun parhaan ystävän, ihmisen jonka kanssa oon jakanu niin monet vuodet, ei oo enää miun ... en oo ihan vielä sisäistäny koko asiaa koska oon viettänyt joululoman ihanien ihmisten seurassa mutta tiiän että tämäkin todellisuus vielä iskee. Jos sie Karo luet tätä ... mie oikeesti rakastan sinuu, enemmän ku mitään, jos vaan ikinä saan siut takas, teen ihan mitä tahansa...
Aika rankkaa tekstiä, jota en edes enää nää kun on silmät täynnä kyyneleitä.
Mutta joo, sellanen oli miun vuosi. Ja vuosihan vaihtui Savonlinnassa ihanien ihmisten kanssa juhlien ! :-)
On tähän vuoteen oikeesti mahtunu ihan sikahyviäkin juttuja. Kaikki uudet ystävät kehen tutustunu, ihastukset, vihastukset, keikat, biletykset, reissailut ja sekoilut, musiikki, syvälliset keskustelut, perheen kanssa vietetty aika ... et sie 2013 kuitenkaan ihan paska ollut! :D
Huh huh ... nyt mie lopetan ja jään oottamaan mitä tää tuleva vuosi voi miulle antaa, ootan niin paljon <3
