Plääääääääääääh, on pitäny kirjottaa tää jo aikoja sitte mut oon miettiny tätä aihetta.
Nytkää en oo yhtään varma tästä mutta ihan sama.
Oon kuunnellu Negativea nyt n.7 vuotta.
Olin vielä vuosi sitten melkoinen fani mutta nyt se on vähän jäänyt kun on tullut kaikkea muuta hyvää.
Edelleen bändillä on iso paikka miun sydämmessä ja rakastan heijän musiikkia ja kaikkee.
Mutta niin siihen hetkeen.
Päivä oli 10.4.2010. Näin siis Negativen ensimmäistä kertaa livenä (en oo myöskään tuon jälkeen nähnyt, eli oli varmaan ensimmäinen ja viiminen kerta).
Keikka oli Lahdessa ja sinne sitten yksinäni matkustin kaikkine makuupusseineni. Olin jo vissiin aamu kahdeksalta Lahdessa kun lähdin ensimmäisellä junalla.
Jonotin 10 tuntia kera hienojen ihmisten !
Mutta niin siis se hetki kun Negativen bussi kaartoi siihen pihaan. En pystyny niinkun järkevästi ajattelemaan sitä tilannetta että oon fanittanu tuota bändiä tyyliin puolet elämästä ja ei mee välttämättä enää kun murto-osa sekuntti kun ne astelee ulos tuolta bussista.
Meni viis minuuttia, sitten jo kymmenen. Lopulta bändin kitaristi (nykyisin entinen jo) Larry (joka on ollu oikeastaan aina miun suosikki niistä kaikista) tuli ulos bussista. Ensin vaan tuijotin, en pystyny sanomaan mitään, kaikki muut puhu sille ja näin. Sit miusta tuntu että jalat lähtee alta :D kävin tärisemään vitusti ja sitten tuli itku. Menin maahan polvilleen ja vaan itkin ja hoin miten paljon mie rakastan ja että '' vihdoin, vihdoin ! '' . Kaikki muut vaa tuli halaa minuu ja koitti selittää tätä tilannetta.
Näin jälkeenpäin olisin voinut vaan poistua paikalta suorittamaan tän asian jonnekkin piiloon !!
Mutta eihän sille voinut mitään. Toivottavasti edes joku ymmärtää.
No keräsin itteni ja uskalsin jopa sanoo sille MOI. Se on jo aika paljon 14 vuotiaalta :DD
Larry meni takas sisään ja jos oikein muistan niin sitten ei kuulunut enää ketään ulos. Siirryttiin takas leiriimme.
Toinen hetki mikä on erittäin selvänä miun mielessä oli tän Läri kohtaamisen jälkeen kun olin kaivautunu makuupussiin ja torkahtanu niin yhtäkkiä joku kuiskaa miun korvaan '' Riikka!, Jonne on tässä. '' Avasin silmät ja kelasin et mitä vittua. Nousin ja näin VITTU SAATANA JONNE AARONIN SIINÄ SEISOMASSA NIIN NENÄN EES JA HYMY OLI MAAILMAN SULOSIN !
Tuijotin, muut vaa puhu sille ja se kyseli meiltä kaikkee ja sano et ollaa kyl ihan hulluja ku jaksetaa olla tääl näin kauan yms yms. En sanonu sanaakaan. Hymyilin vaan.
Sitten tuli loput bändistä, siintä kivasti ohi kävelivät. En sanonu taaskaan mitään. Olinko ees tyhmä.
Jossain vaiheessa joku sano et Jonne istuu tossa bussin etupenkillä. Mietin eka et jos se vois avaa ikkunan ni voisin sanoo jotain ennen keikkaa mut sit tajusin ! Kirjotin käteen: Jonne, nään teijän ekaa kertaa ... '' Menin bussin ikkunan taakse, näytin Jonnelle sitä tekstiä, se luki sen, hymyili ja näytti peukkua ja iski silmää. Se oli siistii :D oli paljo helpompi olla ! Sit alettii vaa tanssii siin bussin eessä ja Jonne nauro meille, oi mitä muistoja :>
Keikasta en muista paljon mitään, niinku en yleensäkkään muista keikoista oikeen mitään koska sillon vaan on jossain ihmeellisessä tilassa.
Mut itkin aika monen biisin aikana, ja ainakin neljä viimistä tais mennä ihan yhteen putkeen.
Sain Antin plekun ja ... Larryltä ruusun ... niisk.
Keikan jälkeen tuli ihan järjetön kyynelvyöry ku tajus et se on ohi, mut et se on tapahtunu.
On nähny saatana omat idolinsa.
Onneks oli lohduttajia.
Keikan jälkeen oli rentoa meininkiä ja uskalsin jutella pojille ja kaikkea :>
Myös yö oli mielenkiintonen, koska tuli valvottua sellaset 35 tuntia putkeen ja vähän päälle.
Tää oli yks miun elämän hienoimpia päiviä, siks halusin kirjottaa siintä tänne.
En varmasti ikinä tuu unohtamaan tuota, on se niin syvällä mielessä, ihania muistoja :---)
Jonne
Larry
vähän jo itketti ...
Rumpali Janne, khihi
Paras jonotusboogie ehkä koskaan !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti